Tunnisteet

lauantai 23. tammikuuta 2016

Kahden euron kahvikuppi ja kaniini

Vuoden toiset villasukat valmistuivat viime viikolla. Puoleen pohkeeseen asti ihan perussukat neuloin ihan vain harjoittelumielessä. Luistimiin nämä ovat varmaan hyvät  Nyt seuraavana puikoille lataan sitten ne paljon puhutut anelmaiset. Ohjetta jo silmäilin ja voipi olla, että tänä vuonna ei sitten muita enää valmistukaan, sen verran oli hebreaa mulle moni juttu siinä.




Kirpparilla poikkesin kuluttaakseni ylimääräisen puolituntiseni johonkin. Kerrankin kannatti. Löysin Arabian vaaleanpunaisen POP-kupin kahdella eurolla. Ihan priimahan tämä ei ole, mutta käyttöön sopiva kuitenkin. Mulla on ennestään jo yksi tämän värinen. 


Näistä Lomoistahan olin jo päättänyt, että näitä en kerää. Sen istuvan ketun haluan tuohon metsän eläinten laumaani. Tämä kaniliini oli kuitenkin niin vastustamattoman näköinen, etten vain voinut jättää tätä ostamatta 12€n hintaan. Mahtaa olla joku belgialainen jättikaniini kun on paljon isompi kuin orava. Tai sitten Venäjällä kaikki vaan on suurempaa kuin Japanissa, mistä oravani on kotoisin.






Pakkaset hellittivät ainakin toistaiseksi. Pitäisi keksiä joku kiva tehosteväri kotiin kevääksi tuon joulunpunaisen tilalle. Viime vuonna se oli keltainen, mutta jospa kokeilisi vaihteeksi vihreää...

♥lla E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti